Varaa vuorosi netistä!
Vanhat Taivallahden ulkokentät

Historiaa

Vuonna 1948 Helsingin Verkkopalloseura (nykyinen HVS-Tennis) rakennutti Taivallahteen neljä ulkokenttää ja myöhemmin vielä kolme lisää. Pääkentälle rakennettiin katsomo, jotta saatiin puitteet kisojen järjestämiseen.

Nykyinen Taivallahden tenniskeskuksen valmistui vuonna 2001 ja jätti alleen vanhat ulkokentät pääkenttää lukuun ottamatta. Ulkokenttien menetys oli harmillinen, mutta talvikäyttöön soveltuva halli oli käyttäjien sekä halliyhtiön talouden kannalta ylivertainen päätös. Jatkossa tennistä pystyi pelata ympäri vuoden laadukkaissa puitteissa Helsingin keskustassa.

Hallin suunnitteli arkkitehti Markku Aalto, joka otti mallia Euroopan tenniskeskuksista ja suunnitteli auringonvalon ja raikkaan ilman sisään päästävän avattavan kattomekanismin, joka erottaa hallin muista Suomessa. Lisäksi hallin päädyt rakennettiin lasista, jotta luonnonvalo löytäisi sisään ja antaisi miellyttävän hieman aikaisempia ulkokenttiä muistuttavan peliympäristön.

Taiviksen valmistuminen on ollut mieluisa asia myös Helsingin kaupungille, sillä keskustassa ei ole kovin paljon yhteisiä liikuntatiloja. Nyt Taivis palvelee hyvin keskustan asukkaiden liikuntatarpeita.

Halliyhtiö

Taivallahden tenniskeskusta hallinnoi halliyhtiö HVS-Suojat Oy. Halliyhtiö vuokraa kahvila- ja kassapalvelut ulkopuoliselle yrittäjälle. Siivouspalvelut sekä kiinteistöhuollon palvelut ostetaan myös ulkopuolisilta yrityksiltä. Tenniksen kurssi- ja valmennustoiminnasta sekä muusta seuratoiminnasta vastaa tennisseura HVS-Tennis ry.

Halliyhtiön hallituksen puheenjohtajana on Martti Enäjärvi ja yhtiön toimitusjohtajana toimii Pekka Mäkelä.

Tavoitteet

Tenniskeskuksen tavoitteena on tarjota tenniskenttiä lähiseudun asukkaille, sekä toimia yhteistyössä muiden tennisseurojen ja hallin toimijoiden kanssa luodakseen halliin aktiivisen tennishenkisen ilmapiirin.

Vanhat Taiviksen kentät
Vanhat Taiviksen kentät

Lisätietoa:

Taivallahden Tenniskeskus 2018 ©